Opiskelijan toimeentulon vaiheet

Opintotuki on opiskelijoiden saavutettu etu, joka on ehkä yksi näkyvimmistä osasista opiskelijan monimuotoisessa toimeentulossa. Opiskelijan sosiaalietuuksien historia näyttää, kuinka opiskelijoiden toimeentulon ideaaliratkaisut ovat vaihdelleet aikojen saatossa. 

Vuonna 1948 otettiin käyttöön korkeakoulustipendijärjestelmä, joka tarjosi opintojen rahoitukseen vaihtelevasti koko, puoli- ja opiskeluvälinestipendejä. On kuitenkin sanomattakin selvää, ettei stipendijärjestelmä sellaisenaan taannut opiskelijoille yhtäläisiä taloudellisia lähtökohtia opiskeluun. Järjestelmä saikin 1959 tuekseen opintolainan valtiontakauksella. Tämän lisäksi lainaa saattoi saada Ylioppilaiden opintolainarahastosta. 

60-luvulle tultaessa opiskelijamäärät olivat huimassa kasvussa ja opiskelijoiden sosiaalis-taloudelliset taustat muutoksessa. SYL teetti 60-luvun aikana laajoja kyselytutkimuksia kartoittaakseen muutoksen aiheuttamia tarpeita liiton sosiaalipoliittisella kentällä. 

”Nykyisenä tietokoneaikana on huvittavaa muistella tietojen viemistä reikäkorteille, korttien loveamista ja ajoa yliopiston koneilla, puhumattakaan itse kirjoitustyöstä.”, SYL:ssä toimistosihteerinä työskennellyt Seija Silventoinen muistelee.

Perustavanlaatuisella ja perusteellisella tutkimustyöllä oli suuri merkitys SYL:n sosiaalipoliittisessa toiminnassa. Tutkimusten myötä huomattiin suuri tarve uusille ratkaisuille opintojen rahoituskysymyksessä. 

60-luku: ”Domuksen monttu oli kaivettu, mutta rakennusta ei syntynytkään.”

Jo 60-luvun alussa liitossa toivottiin valtiolta parempaa taloudellista tukea opiskeluun. Opiskelijoiden toimeentulon suhteen ehkä vieläkin akuutimpi oli kuitenkin asuntokysymys. Jo 30-luvun loppupuolelta lähtien SYL:lla oli ollut tarkat suunnitelmat ylioppilaskylän rakentamiseksi Meilahteen. Haaveet opiskelijakylästä kuitenkin kariutuivat myöhemmin.

”Ensimmäistä ylioppilaskylää ei suinkaan suunniteltu, vaan suunniteltiin Olympiakylää, joka sen jälkeen olisi ylioppilaskylä. Mitä sen paikalla nyt on? Sen paikalla on Helsingissä nykyään allergiasairaala”, kertoo SYL:n taannoinen pääsihteeri Kari Rahiala. ”Domuksen monttu oli kaivettu, mutta rakennusta ei syntynytkään.” Mallin mukaan opiskelijat olisivat olleet ”talvituristeja”, jotka asuivat opiskelijakylässä lukuvuodet ja kesäisin asunnot olisi annettu esimerkiksi olympiaturistien käyttöön. 

60-luvun edetessä SYL perusti oman työryhmänsä toimikuntineen pohtimaan asumisasiaa. Opiskelija-asuntojen rakentamisesta puuttui nimittäin selkeä koordinaatio. SYL lähti korjaamaan ongelmaa vuosikymmenen lopulla, ja pian kaikissa korkeakoulukaupungeissa oli oma opiskelija-asuntosäätiönsä ylioppilaskuntien perustamina.

Kyllä opintotukiasiaakin edistettiin silti jo 60-luvulla.

 ”Sitä piti saada eteenpäin, koska sillonhan oli vain huonoja stipendejä ja lainaa”, kertoo 60-luvulla SYL:ssä toiminut Päivi Elovainio. ”Sillon oli kaikki puolueet myötämielisiä opintotuelle. Se sitten toteutukin, ei nyt heti, mutta kuitenkin aika nopeasti.”

70-luku: Opintotukea vai opiskelijapalkkaa?

Seuraavalle vuosikymmenelle tultaessa ideologia opintojen rahoituksen taustalla oli muuttunut. 

“Muistan huvittavana näin jälkeenpäin ajatellen, että me oltiin kovasti sitä mieltä, että opiskelijapalkka pitäisi tulla ja nopeasti”, muistelee SYL:n hallituksessa 70-luvulla toiminut Helena Raumolin-Brunberg. ”Sehän oli tämä tällainen mentaliteetti silloin, ainakin tällaisella ideologisella tasolla. Minä ainakin näin sen niin, että opiskelijat ovat ihan tavallisia ihmisiä, ja että kun saadaan opiskelijapalkka, niin sen jälkeen ei tarvita mitään erillisiä opiskelija-alennuksia, opiskelijan terveydenhoitoa, asumista. Kaikki olisi samanlaista kuin muillakin kansalaisilla. Onneksi ei sitten mitään romutettu.”

Opiskelijapalkan eteen kiilasi opintoraha: “Kun tulin opiskelemaan, niin kaikki opiskelivat opintolainalla. Ja sitten kun lähdin SYL:stä, niin mielestäni kukaan ei enää opiskellu opintolainalla; oli jo siirrytty tähän opintorahajärjestelmään. Olihan se valtava yhteiskunnallinen muutos, mutta jotenkin sitä rahaa oli yhteiskunnassa aivan toisella tavalla siihen aikaan kun nyt. Se oli vain tarkoituksenmukaisuuskysymys, miten se saatiin suunnattua”, kertoo SYL:n hallituksessa 70-luvulla toiminut Jarmo Mäkelä.

Opiskelijoiden asuminen alkoi 70-luvulla olla jo paremmalla tolalla. 

“Alettiin sitten ympäri maata rakentamaan opiskelija-asuntoja varmasti suuremmassa tahdissa kuin muuten olisi tehty, kun saatiin tämä koordinointi aikaiseksi. Jos nyt ajatellaan mitä HOAS:kin on nyt tehnyt täällä Helsingissä, niin onhan se ihan valtavaa, kun vertaa siihen, mikä tilanne oli silloin,” Raumolin-Brunberg muistelee. 

80-luku: Ateriatuen läpimurto

Vuosikymmenen vaihteessa opiskelijan elintasoon tuli taas parannus, tällä kertaa ravitsevan ruuan muodossa.

“Osa opintotuesta suunnattiin sinne ruokailuun, joka laski opiskelija-aterioiden hintaa huomattavasti. Ja onhan se tänä päivänä ihan mahtava homma, että alle kolmella eurolla saa ravitsevan aterian, paitsi että se on opiskelijoiden kannalta hyvä, niin sehän on kansanterveydellisesti kerta kaikkiaan mahtava homma”, kehuu SYL:n puheenjohtajana 80-luvulla toiminut Marjo Timonen.

Opintorahajärjestelmään siirtymisen jälkeen opintotuen määrän ja koostumuksen suhteen oli vääntöä jo 80-luvulla. Neuvottelusuhteet opetusministeriöön olivat kuitenkin hyvät. Näihin aikoihin SYL alkoi myös järjestää näyttäviä vaikuttamistempauksia hieman uudella otteella. 

“No, opintotukiasiaa ajettiin sillä tavalla, että oli Väinämöinen, joka oli yksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan työntekijä, ja hänellä oli sitten kannel. Väinämöisen hahmolla ajettiin sitä, että kuinka tärkeä tämä koulutus ja sivistys on”, muistelee Marjo Timonen. “Kyllä sillä ilman muuta saatiin näkyvyyttä. Ja ehkä voi sanoa, että siitä alkoi se semmoinen tietty kekseliäisyys tai muutos kekseliäisyyteen, että ei vaan vaadittu ja ei tehty julkilausumia eikä oltu suurilla massoilla liikkeellä, vaan käytettiin enemmän tämmöisiä viestinnällisiä keinoja.” 

”80-luvulla se hyvinvointi ja peruspalvelut olivat tavallaan nousseet sille tasolle, että voitiin vähän riemuita. Voitiin olla vapaammin.”

90-luku: opintotukiuudistus laman aikana

Vuonna 1992 opintotukea uudistettiin perusteellisesti, mutta uudistukseen johtanut vaikuttamistyö ei sujunut mutkitta. Jo 60-luvun lopulta lähtien SYL oli ajanut opiskelijan tukimallia, josta puolikas koostuisi opintorahasta ja toinen puolikas olisi opintolainaa. Suomalaista opintotukijärjestelmää oltiinkin kehitetty tähän suuntaan 70- ja 80-luvuilla, tosin melko pienin askelin.

Vuoden 1992 opintotukiuudistusta on pidetty jälkikäteen myönteisenä uudistuksena, mutta 90-luvun talouden lamassa erityisesti markkinakorkoiset opintolainat herättivät opiskelijoissa huolta. Vuonna 1991 SYL olikin mukana järjestämässä suurta opintotukimielenosoitusta, jossa opiskelijat – teekkarijäynän hengessä – lahjoittivat valtiolle valtavan määrän säästöpossuja, joissa jokaisessa oli pikkukolikko. Uudistuksen myötä opintoraha suureni ja muuttui veronalaiseksi, huoltajakorotus poistui, korkotukilainat muuttuivat markkinaehtoisiksi ja vanhempien ja puolison tuloja ja varallisuutta sekä omaa varallisuutta ei enää otettu huomioon opintotukea myönnettäessä. Uudistuksen myötä korkea­koulu­tuki­kuukaudet otettiin käyttöön.